50- tai 60-vuotislahjan hankkiminen käy nykyään vuosi vuodelta vaikeammaksi! Ihmiset ei enää halua turhaa tavaraa kotiinsa!
Varmasti jokainen meistä joutuu vähintään kerran vuodessa tilanteeseen, että pitäisi keksiä lahja jollekin ystävälle, sukulaiselle tai työkaverille. Siksi tiedät miten vaikea on keksiä lahjaideoita ihmiselle, jolla on jo kaikkea.
Olen usein kuullut, että sankari ilmoittaa jo etukäteen, ettei halua mitään - varsinkaan tavaraa. No millaiset synttärionnittelut sitten voi antaa, kun lahjakorttienkin kanssa voi käydä niin, että jäävät pahimmassa tapauksessa lunastamatta. Elämyslahjat kuuluvat vähän samaan kategoriaan, aika ei tahdo kenelläkään riittää varsinkin jos elämyksen takia pitäisi varata puoli päivää. Mutta ei sitä kuitenkaan kehtaisi ilmestyä paikalle pelkän lämpimän käden kanssa, koska syntymäpäiväsankari on nähnyt vaivaa juhlien järjestämisessä. Voin luvata, että tämä onnentoivotus jättää muut vieraat suu auki seisomaan samalla kun piilottelevat omia pakettejaan lahjapöydän uumeniin.
Tilaustyönä teetetty lahja ystävälle on samalla kertaa yksilöllinen, uniikki ja hauska lahjaidea. Piirrän taulut valokuvien pohjalta, lisäksi tarvitsen pienen kuvaustekstin päivänsankarista, josta saan yksityiskohtia kuvaan. Ne voivat olla ammatti, harrastukset, joku rakas paikka tai asia. Lähes mikä tahansa on mahdollista - mitä hauskempia yksityiskohtia kuvaan saa, sitä hauskempi se tulee olemaan!
Karikatyyritaulun teettäminen on vaivaton ja riskitön vaihtoehto, annan työlleni ainutlaatuisen tyytyväisyystakuun; ellet ole luonnokseen säätöjenkään jälkeen tyytyväinen, tilaus perutaan, eikä mitään tarvitse maksaakaan. Käy lukemassa arvosteluja Googlessa > Muutenkaan mitään ei tarvitse maksaa ennakkoon, vaan laitan laskun taulun valmistuttua, yleensä paketin mukaan, ellei se ole suoraan menossa juhliin avattavaksi. Silloin laitan sen sähköpostilla. Työnäytteitä
Karikatyyritaulu on taattu huomiomagneetti juhlissa kuin juhlissa. Toki kannattaa varmistella jonkintasoinen huumorintaju, ettei juhlakalu vallan kiusaannu. Taulussahan ei ole tarkoitus irvailla kenenkään aroilla aiheilla, siksi onkin hyvä kertoa sellaiset tilauksen yhteydessä. Tosin hieman kypsempään ikään ehtineet ihmiset tuntuvat olevan jo sinut omien piirteidensä kanssa ja kestävät aika hyvin karrikointia.
Miten tilataan?
Jos päädyt harkitsemaan taulun teettämistä, niin käy ensin katsomassa usein kysyttyjä kysymyksiä ja itse tilauksen voit tehdä lomakkeella, joka löytyy karikatyyrin tilaus sivulta.
Toimitusaika on noin pari viikkoa, sillä vedoskierrokseen ja Postin kulkuun tarvitsee varata muutamia päiviä. Saat taatusti lahjan, joka herättää ansaittua huomiota ja samalla kohentaa mainettasi loistavien lahjaideoiden keksijänä!
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
Blogi etusivu>Karikatyyri-taulu on hauska ja erilainen lahjaidea hänelle, jolla on jo kaikkea.
Taulu on myös vaivaton ja turvallista tilata; tarvitset vain pari valokuvaa ja lyhyen kuvaustekstin. Katso malleja ja tee tilaus! Arkisto
November 2020
|
YhteystiedotJannen Karikatyyrilahja
Riekontie 7, 02880 Veikkola Puh.: 044 5852845 www.karikatyyrilahja.com [email protected] |
HinnatKuva voi tulla lahjaksi yhdestä
tai useammasta henkilöstä, kehyksillä tai ilman. Karikatyyri-hinnasto löytyy täältä... |
Lahjaidea hänelle, jolla on jo kaikkea - karikatyyri!