- Mulla oli ihan normiviikko, kiitos kysymästä. Vaikka Maapallo tuntuu olevan nyt hyvää vauhtia menossa kuiluun ja kuvan veijarit yrittävät omilla panoksillaan ahkerasti kammeta meitä reunan yli.
Amazonin sademetsä palaa sellaista vauhtia nautakarjan kasvatuksen tieltä, ettei se taida enää pystyä palautumaan, vaikka homma lopetettaisiin saman tien. Presidentti Javier Bolsonaro kannustaa viljelijöitä kaskeamaan koko sademetsän, koska sehän on heidän omaisuuttaan (tai siis hänen)... tarvii muiden siihen tulla jauhamaan jotain ilmastonmuutospaskaa. Toinen mahtava presidentti, Donald Trump uhoilee omaan tuttuun ja pettämättömään tyyliinsä joka suuntaan ja yritti juuri ostaa myös Gröönlannin... varmaan mielessään ajatus tehdä siitä taas vihreä. Ja aloittipa nyt ohimennen ydinaseiden testailunkin. Joka luonnollisesti johti siihen, että Tsaari Vladimir Putin aikoo ruveta samoihin hommiin. Ansiokkaasti siellä jo omien joukossa aseita testaillaankin. Rakastettu Johtaja Kim Jong-Un on myös kiireiltään huomannut, että täytyy alkaa hieman pitämään ääntä itsestään jottei unohdu vallan ja lupasi myös kantaa osaltaan kortensa kekoon asevarustelu hengessä. Koska Trump ei luonnollisestikaan pidä mitään sanomisiaan, niin miksipä muutkaan. Kyllä tästä vielä hyvä tulee... mikäs se olikaan Elon Muskin aikataulu niille Marsin lennoille...
0 Comments
Nyt on viime aikoina ollut kovasti puhetta uusista ultimaattumisen tarkoista peltipoliiseseista, joita on alkanut ilmestyä jo tien varsille. Eräs professori on sitä mieltä, että peltipoliisien ansiosta ylinopeussakko tipahtaa luukusta vain vahingossa ylinopeuteen sortuville autoilijoille.
Joku puolestaan kommentoi, että kyllähän autoilijoiden pitääkin noudattaa lakia ja ylinopeus on rike siinä missä myymälävarkauskin... joo-o, toki voihan sitä ostoskärryyn jäädä vahingossa joku tuote ja hälyttimet piippaavat. Peltipoliisien myötä ei enää saa kokea maanteillä niitä jännittäviä hetkiä, kun vastaantuleva poliisiauto päättää tehdä u-käännöksen ohitettuaan sinun autosi... ne piinaavat sekunnit kun pitää odottaa että välähtääkö pysäytysmerkki vai meneekö ohi. Enää ei poliiseja riitä tienvarsille. Tai eipä paljon muuallekaan. Onko seuraava korvattava poliisitoimi kotipartiot? Peltipoliisi saapuu ovelle hälytyksestä ja nappaa teräväpiirtokuvan öykkäristä ja postittaa lappusen tunnistautumista varten?? Vai mihin tämä johtaakaan? Ei tule, kun se on jo käynnissä täyttä päätä. Tuntuu vaan järjen valossa kummalliselta ja jopa aivan absurdilta, että maailmassa on ihmisiä jotka kieltävät, että mitään tavanomaisesta poikkeavaa olisi käynnissä. Me ihmiset paskotaan tämä planeetta, eikä siihen tarvita edes mitään tiedeyhteisön auktoriteettia todistamaan tapahtuvaa. Kyllä se pitäisi avautua ihan omalla silmällä ja pienellä ajattelutyöllä. Esimerkiksi Floridan kuvernööri ei aio uhrata ajatustakaan sen pohtimiselle, että voisiko jatkuvat hurrikaanit ja luonnonmullistukset johtua ihmisen toimista. Tai Harvardin yliopiston tutkimus, jossa väitetään tuulivoimalloiden olevan itseasiassa haitallinen energiantuotantomuoto, koska se sekoittelee alueen ilmaa ja jollain kumman yhtälöllä koituu kaikkien turmioksi. Uusiutuva energia - Fake News
Perussuomalaiset ovat taas parrasvaloissa. Sebastian Tynkkynen on potkittu pois puolueesta ja nyt harkitsee oikeustoimia. Timo Soini puolestaan on kohta kääntänyt takkinsa lähes jokaisen vaalilupauksensa kanssa.
Toisaalta, jos kerran on noin niin kuin lopputuloksen kannalta ihan sama mitä porukkaa siellä mäellä istuu, niin onhan tämä nyt sentään viihdyttävämpää seurata. Sebastian Tynkkynen ja Timo Soini karikatyyrit olen piirtänyt kokeillen uutta tekniikkaa ja tehnyt ne hieman realistisemman näköisiksi... unohtaen ääriviivat. Luonnollisesti kuvan tekeminen on aika lailla työläämpää, mutta lopputulos on ehkä hauskempi ilman mitään sen kummempaa vitsiä. Viime aikoina on ollut merkille pantavaa, että Alexander Stubbista on näkynyt enenevissä määrin totisia valokuvia... kansa on nyt antanut epäluottamuslauseensa tälle poikkeavalle ja arkipolitiikasta vieraantuneelle seuramiehelle, joka saattaisi vaikka mennä juttelemaan jonkun vierasmaalaisen diplomaatin kanssa. Onhan se nyt vähintäänkin epäilyttävää jos PÄÄMINISTERI ottaa hampaat loistaen selfietä ja osallistuu rahvaan huumoriohjelmiin tekemällä vakavasti otettavasta politiikasta naurunalaista. Menipä jopa hävyttömästi omalla ajallaan osallistumaan johonkin joutavaan juoksentelukisaankin. Suomessa on sentään lama ja taantuma ja perätila ja maailmanloppukin on varmasti jo ovella.
Nyt joutaa hampaat ja twiitit haudan lepoon - keskitytään oikeisiin töihin, vaalitkin on tulossa. Oletko vähävarainen, alle 240.000€ kuukaudessa ansaitseva väliinputoaja. Ihminen, joita Suomessa ei ole montakaan. Sinulla on kuitenkin ystävä, joka välittää. Laura Räty tietää millaista on kun ei osaa hahmottaa, paljonko kuukaudessa hankkii. Kun mitätön 20.000€ tuntuu isolta rahasummalta...
Ohjelmaa odotellessa tuli piirusteltua pikaiset karikatyyrit herroista. Tuomaksella oli jäänyt Gillette turapartaan kiinni. Aki puolestaan voi tv-uran jälkeen aloittaa uran muurinmurtajana.
www.karikatyyrilahja.com
|
Blogi etusivu>Karikatyyri-taulu on hauska ja erilainen lahjaidea hänelle, jolla on jo kaikkea.
Taulu on myös vaivaton ja turvallista tilata; tarvitset vain pari valokuvaa ja lyhyen kuvaustekstin. Katso malleja ja tee tilaus! Arkisto
November 2020
|
YhteystiedotJannen Karikatyyrilahja
Riekontie 7, 02880 Veikkola Puh.: 044 5852845 www.karikatyyrilahja.com janne@karikatyyrilahja.com |
HinnatKuva voi tulla lahjaksi yhdestä
tai useammasta henkilöstä, kehyksillä tai ilman. Karikatyyri-hinnasto löytyy täältä... |
Lahjaidea hänelle, jolla on jo kaikkea - karikatyyri!