Picture
Kauppoihin rantautui jokunen aika sitten Samppa Linnan Mielenvikast mässyndeerost -karkit, joiden paketin kylkiä koristaa tutun oloinen karikatyyri :)

Nuo karkit tuli iloisena yllätyksenä itsellenikin, Aku Hirviniemen firmanpiikkiin.fi -porukka on näköjään koko ajan ideoimassa uusia tuotteita Putous-hahmojen ympärille. Uskoisin ettei hahmojen näkyminen jää mukien ja t-paitojen varaan...

Karkkeja pääsin maistamaan, kun sain näytekappaleet mukeista. Mässyndeerokset oli yllättävän hyviä, mikä saattaa myös johtua siitä, että ne on uuden pienen karkkitehtaan tuotoksia. Mukit meni luonnollisesti myös heti käyttöön. 

Mukithan sai melkoista julkisuutta Putouksen viikkokatsaus-osiossa, missä Akulla oli aina sellainen pöydällä. Valvova rakennusmestari Harjakainen on tehnyt myös muutaman videon, missä mainostavat www.firmanpiikkiin.fi sivustoa, mukimainoksen voi katsoa täältä.

 
 
- Some muija, tuu tanne. 
Ma otta huva kuuva susta. Uh.

Putous on taas päivän puheenaihe ja uudet hahmot varmasti sekä ihastuttavat että vihastuttavat. Tänä vuonna Jussi Vatasen kehittelemä hahmo on epäilemättä kärkikahinoissa Samppa Linnan ja Sanna- Raipe Helmisen kanssa. Omasta mielestäni myös karikatyyrin arvoinen hahmo :)

Jos tämä nauratti, niin käy Facebook-sivuilla katsomassa lisää...
 
 
Maikkarin supersuosittu PUTOUS-ohjelma alkaa jälleen 7.1.2012. Ennen sitä voi fanit käydä tekemässä näyttelijöistä omia hahmojaan Putous-pelillä ja osallistua samalla kilpailuun, jossa palkintona lippuja ohjelmaan. 
Putous, Jussi Vatanen karikatyyri
Pelissä näyttelijät on karikatyyrihahmoja ja käytössä on kasa rekvisiittaa, joilla voi muokata omaa suosikkihahmoaan mieleiseksi. Voit vaihdella peruukkeja, laseja, partoja sekä vaatteita vähintäänkin kummallisesta valikoimasta.

Tulevan PUTOUS-kauden näyttelijät: Aku Hirviniemi, Armi Toivanen, Elena Leeve, Iina Kuustonen, Krista Kosonen, Jaakko Saariluoma, Jukka Rasila, Riku Nieminen ja Jussi Vatanen.

Onko tulevalla kaudella luvassa jotain vielä huimempaa kuin Marja Tyrni, Munamies, valvova rakennusmestari Timo Harjakainen tai Iina Kuustonen alasti?

Käy pelaamassa: www.mtv3.fi/putous

Haluatko karikatyyrin itsestäsi tai hauskan taulun lahjaksi? Käy katsomassa miten…www.karikatyyrilahja.com