Kuinka karikatyyritaulu valmistuu? Alla lyhyesti esitettynä vaiheet, kuinka piirros syntyy. Alkuun tarvitsen muutaman valokuvan, mielellään ainakin yhden sellaisen, missä silmät erottuvat hyvin, sillä ne on melkeimpä tärkein elementti onnistumisen kannalta.

Kuvan kohteesta on hyvä olla myös pieni kuvausteksti, joko hänen harrastuksesta, työstä tai muusta aiheesta, josta olisi hauska lisätä yksityiskohtia tauluun. Yksityiskohdat voi olla sellaisiakin, mitä muut ei tajua - esimerkiksi joku pieni esine tai vaatekappale. Sillä saa lahjasta vieläkin henkilökohtaisemman.

Lähetän kuvasta aina vedoksen siinä vaiheessa kun olen saanut hahmoteltua lyijykynällä - koska piirrettävä henkilö on minulle tuntematon, on joskus vaikea määrittää sitä hetkeä kun piirros alkaa olla tunnistettava. Tilaaja voi siinä vaiheessa kommentoida ja muutokset on mahdollisia. 
Joskus luonnoksia tarvitsee tehdä useampikin, ennen kuin kuva alkaa toimia. Tässä vaiheessa päätän myös sen, mitä kohtaa kasvoissa kannattaa karrikoida, eli korostaa tai häivyttää.
Piirrän kuvan puhtaaksi sivellintussilla. Se on periaatteessa lähes sama kuin tavallinen sivellin ja tussipullo, mutta tussissa harjas pysyy tasaisempana ja työskentely on sujuvampaa. Eikä ole vaaraa roiskeista...
Lopuksi väritän kuvan vesiväreillä. Karikatyyrit piirrän aina laadukkaalle ja jämäkälle vesiväripahville.

Nyt kuva on valmis kehystettäväksi.
 
 
äitienpäivälahja, karikatyyri
Äitienpäivä alkaa iloisesti, kun kahvien ja laulun kanssa tuodaan sänkyyn iloinen kuva lapsista :)

Kuvassa veijarikaksikko mielipehmo-lelujensa kanssa. Nuoremman kaverin tavaksi on tullut tuoda äidille aamutossut.


Äitienpäivälahjaksi tai isänpäivälahjaksi, karikatyyri omista lapsista toimii varmasti.  Karikatyyritaulu voisi olla hyvä idea viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki muut lahjaideat alkaa olla jo käytetty.

Lisää karikatyyrejä...